on täynnä kenkiä. varvastossuja saappaita nappiksia tallikenkiä talvikenkiä crocseja maihareita pikkukenkiä. vaikea on ihmisen tässä kohtaa syksyä päättää mitä haluaa minäkin hetkenä jalkaansa ja mistä jo luopuisi tai mitä kenties seinän viereen siirtäisi. eteinen on sekava ehkä vain siksi ettei siellä ole laatikoita eikä kenkätelineitä mihin vuoroaan odottavat kenkäset saisi parkkiin. josko ne siellä pysyisivät vaikka sellaisia olisi. vilpola on ilmiselvä läpikulkupaikka eikä kenenkään maata. ei sellaista ole kiinnostavaa pitää siistinä.

luultavasti vasta marraskuussa vilpolaan tulevat ja vanhanaikaisella jykevyydellään tilan ahtauttavat lastenvaunut saavat aikaan muutoksen.ehkä silloin kaikille tulee kiire pelastaa lempikenkänsä kaiken yli ajavien rutaisten pyörien tieltä. toivon niin mutten totta puhuakseni usko siihen tai ainakaan siisteyden pysyvyyteen sillä pääosan lienee silloin kaapannut pieni ihminen ja tähtiroolin ja lempeän valokeilan on aika kohdistua perheemme iltatähteen. silloin vilpolan kenkäkaaos tai ylipäätään mikään levällään oleva asia ei ylitä ärsytyskynnystäni muista asioista puhumattakaan. 

ja hyvä niin. pitkästä aikaa pysähdymme hetkeksi ja olemme aloillamme vailla tarvetta siivota, järjestää, harrastaa, puuhata ja touhuta. muistamme taas mitä on pyytettömästi antaa rakkautta ja hellyyttä ja miten ihanaa on saada sitä.

perhe on elämän aarrearkku ja lapset sen kirkkaimmat timantit.